Kohta se alkaa

Nimittäin lääkkeetön elämä.

Tai no ainakin uni ja ahdistus / masennuslääkkeetön. Kipulääkkeitä on parina edellisenä viikkona mennytkin sitten vähän enemmän. Selkä vaivaa ja sen myötä edelleen eletään päänsäryssä.

Ei siitä sen enempää.

Uni / nukahtamislääkkeet olen jättänyt jo pois. Olen ollut nyt 3 viikkoa ilman. Olen nukkunut paremmin kuin ikinä uskalsin edes odottaa ja toivoa.
Täällä Saksassa hyvä olla.
Painajaisia ei ole ollut pitkiin pitkiin aikoihin. Jos näen unia niin ne ovat vain todella outoja.
Haluan korostaa sanaa _todella_.

Ilman unilääkkeitä en ole ehkä ollut niin väsynyt aamuisin kuin unilääkkeen kanssa.

Muutamana iltana nukkumaan mennessä tuntui, että en ole "tarpeeksi" väsynyt ja aloinkin miettiä kaikkia asioita sekä kuuntelemaan kaikkia mahdollisia ääniä jotka saattaisi alkaa häiritsemään. Lopulta kuitenkin jossain vaiheessa on uni tullut. Onneksi.

Ahdistuslääkkeitä on kuukaudeksi.
Vielä ainakaan ei "jännitä" ajatus siitä, että mitäs sitten kun ne oikeasti loppuu.
Suomessa työterveyslääkärini sanoi, että noin kuukauden päästä lääkkeen lopettamisesta alkaa näkemään, että pärjääkö ilman. 
Toisaalta - miksi en pärjäisi.

Olen täällä Saksassa todella onnellinen ja tämä on minun paikkani. Suomessa en oikein enää tiennyt, että onko koti siellä vai jossain muualla.

Täällä se on. Saksassa mieheni ja koiramme kanssa. 
Elämä on niin sanotusti täydellistä tällä hetkellä.

Vaikka töissä on stressiä ja välillä aivan täyttä ja totaalista kaaosta niin ahdistus ei ole kolkutellut yhtään.
Välillä olen oikein miettinyt ja muistanut sen, että Suomessa sellaisina päivinä ahdistus oli huipussaan ja vei mennessään. Vei toimintakyvyn ja sen mukana ajattelukyvyn ja kaiken muun. 

Ei näkynyt kuin sumeaa ja en tiennyt minne päin kulkea. 
Mutta täällä mieli on kirkas.

Ystäviä ja läheisiä Suomessa on ihan tajuton ikävä ihan joka päivä. En malta odottaa, että saan lomaa jossain kohtaa tässä "alkuvuonna" ja pääsen vihdoin näkemään kaikki!

Eiköhän kohta selviä, että koska pääsen! 

Kohta nähdään!