Kuukausi ilman lääkkeitä

Nyt on mennyt aikalailla kuukausi siitä, kun lopetin ahdistuslääkkeen.
Lääkäri sanoi silloin joskus, että menee noin kuukausi kun lääkkeen vaikutus on poistunut elimistöstä kokonaan.
Ihan kivasti on mennyt. 

Kunnes.

Suomessa lomalla ollessani minua alkoi pitkästä aikaa ahdistaa. Yli puoleen vuoteen en ole kokenut edes pientä ahdistusta. Nykyään tilanteissa joissa ennen olisin ahdistunut niin alkaa vain ottaa päähän - joskus ihan kunnollakin.
Minua alkoi ahdistaa kotona sillä isästäni on tullut viimeaikoina hieman "raskas". Niin kuin muistaakseni aiemmin jo kirjoittelinkin.
Siitä, että jatkuva negatiivisuus syö minulta energiaa.
Se vain pahenee. Tämä kaksi viikkoa Suomessa oloa vaati minulta todella paljon energiaa silloin kun olin kotona isäni kanssa. 
Aamulla päivä alkoi aikalailla sillä, että joku asia oli perseestä.
Illalla viimeisenä se loppui siihen, että hän joko nukahti sohvalle kesken ohjelman kun oli muutama olut nautittuna tai siihen, että edelleen kaikki oli ihan perseestä. 

Kuuntelin joka päivä sitä, että miten joku ei toimi tai joku tekee jotain väärin. 
Tilasimme hänelle verkkokaupasta juomaa. Ulkomailta. No sehän oli ihan perseestä koko toiminta, kun kestää niin kauan tulla.
Tilasimme hänelle uudet kesärenkaat netistä. No rengasliike jonne hän valitsi toimituksen olikin suuri virhe. On niin pieni pulju, että ei voi olla hyvä. Tiedä vaikka eivät koskaan ilmoita renkaiden saapumisesta ja myyvätkin ne.

Ei luoja.

Lopulta tämä kaikki negatiivisuus ja valittaminen ynnä muu alkoi vain olla liikaa.
En vain jaksanut enää. Huomasin, että kotona ollessani yritin vain pysyä poissa samasta huoneesta. Täytinkin vain ristikkoa keittiössä tai luin kirjaa makuuhuoneessa. Vain siksi, että en jaksanut kuunnella enää yhtään valittamista. Toivoin joka päivä, että aika menisi nopeasti, että voisin vain mennä nukkumaan.
Yhtenä iltana kaikki oli vain liikaa.
Silloin illalla meninkin ystäväni luo. Sain matkalla purettua hammasta niin, että en purskahtanut itkuun - kunnes pääsin ystäväni luokse. Hänen halaus pisti minut romahtamaan täysin.
Onneksi siellä oleminen heidän kanssaan piristi ja kotiin menin niin myöhään, että pystyin vain mennä suoraan nukkumaan.

En pistä tätä lääkkeiden loppumisen piikkiin. Uskon, että minua olisi käynyt ahdistamaan lääkityksestä huolimatta. Se kaikki nyt oli vain liikaa. Tiedä sitten, että olisiko ahdistus ollut siedettävämpi jos olisi ollut lääkitys päällä.
En tiedä, että pitäisikö isälleni sanoa jotain. En ole sanonut. 
En halua pahoittaa hänen mieltään enkä ottaa riskiä, että meidän välit kärsivät siitä jos menen ja aukaisen suuni.
Isäni alkaa olla jo sen verran vanha, että laitan kaiken sen piikkiin.
Vanhuus ei tule yksin. 

En aio ottaa asiaa puheeksi.
Olkoot.

Kirjoista on tullut minulle pakokeino. Pääsen niiden avulla pakoon ajatuksiani sekä ikäviä asioita. Toki eihän niitä kannata vältellä mutta.
Voin jo sen verran hyvin, että välillä voin vähän pakoillakin. Osaan nykyään käsitellä tunteeni ja ajatukseni järkevällä tavalla. Ainakin joskus.

Olen todella iloinen ja onnellinen, että pääsin takaisin kotiin. Toki kyllähän kaikkia on heti ikävä Suomessakin. 
Saksasta on vain tullut minulle niin tärkeä ja enemmän tällä hetkellä ainakin koti kuin Suomesta.

Ihanaa olla takaisin täällä.