Loma

Olen lomalla kaksi viikkoa ja tulin Suomeen.

Olen täällä yksin - ei miestä - ei koiraa. Ah, rauha.

Jotenkin on tunne, että tämä loma tuli niin täydelliseen aikaan.
Sanoin miehelleni viimeviikolla, että minusta alkaa tuntumaan kuin pakka alkaisi taas hajoamaan käsiin. Onneksi ei. Se oli vain olo. Ei todellinen. 
Se olo meni ohi nyt kun pääsin hetkeksi pois ja aikalisän siitä kaikesta kiireestä ja stressistä mitä työ on aiheuttanut muutaman edellisen viikon aikana. 
Ja nyt ilmapiirinkin pitäisi olla töissä parempi taas. Syistä joita en viitsi tänne kirjoittaa, mutta uskon että on parempi.

Olen ollut jotenkin niin raivoja ja kettuuntunut pari viikkoa putkeen. Se on syönyt energiaa ja henkistä jaksamistani todella paljon.
Juuri tänä aamuna sanoinkin isälleni, että kuinka ihanaa on kun voin juoda aamukahvin ihan kaikessa rauhassa miettimättä, että paljon on aikaa jäljellä.

Uni on ollut vähän tiukassa tänne tultuani. Ensimmäisenä yönä en osannut nukkua ollenkaan - ihan liian hiljaista. Toisena yönä nukuin suhteellisen hyvin. Viime yö oli taas tuskaa. Pyörin ja pyörin eikä uni meinannut tulla millään. 
Kyllä minä tähän totun. Onneksi on loma. 
Varmaan kun kotiin pääsen niin en osaa nukkua, kun ei ole niin hiljaista. 

Kun mikään ei ole hyvin.

Lomasuunnitelmat: 

Tänään menemme siskoni kanssa ottamaan sisko tatuoinnit! En malta odottaa. Vaikka se tuleekin taas olemaan tuskaa sillä uskon - ja kuulinkin- , että nilkka paikkana on todella kivulias. Onneksi on vain pieni simppeli kuva niin enköhän jaksa sen verran kituutella. 
Sen jälkeen siskon luo yöksi jotta huomenna voin lähteä Vantaalle serkun luo yökylään. On siskon luota vähän lyhyempi ajomatka.
Siitä sitten takaisin siskolle pääsiäisviikonlopuksi kun äiti tulee miehensä kanssa. Sunnuntaina ystävän kanssa sitten Kouvolaan koiranäyttelyyn.

Ensiviikolla sitten onneksi vähän rennompaa. Toki kotikaupungissa Lahdessakin pitäisi käydä moikkaamassa mummia. Kyllä sillekin yksi päivä kalenterista löytyy. Ystävän kanssa hengailua ja vähän koirajuttuja tiedossa myös. 
Vaikka omaa koiraa ei olekaan mukana niin kyllä sitä ystäviltä ihan tarpeeksi koiria löytyy, että ei sitä lomallakaan pääse koiria karkuun.
Onhan ne koirat kuitenkin niin sydämenasia minulle, että ihan mielelläni menen mukaan ja touhuilen muidenkin koirien parissa.

Eilen sain helpotustani koiraikävääni, kun ystäväni tuli iltateelle ja toi meidän koiran Aikon äidin mukanaan. Meidän Aiko on aivan kun äitinsä. Myös isäni sanoi samaa.

Viikon päästä tulee kuluneeksi kuukausi siitä, kun lopetin Citalopram ahdistuslääkkeen. Ajattelinkin sitten kirjoitella vähän tuntemuksista - tai onko niitä edes.

Tämän hetken olon mukaan ei siihen blogitekstiin pitäisi ainakaan hirveämmin tulla mitään negatiivista! 

Kuvia en nyt pystynyt lisäämään sillä jätin oman tietokoneen kotiin Saksaan ja käytän isäni tietokonetta. 

"Nähdään" viikon päästä.