Sumua pään sisällä

Se niin sanottu aivosumu alkaa tulla takaisin. 

Tuntuu taas pitkästä aikaa, että päässä on liian monta ajatusta samaan aikaan enkä saa yhdestäkään kiinni mitenkään järkevästi.

Stressiä ollut töissä kiireen vuoksi ja nyt uudet tulevat työvuorot pidentävät työviikkoa 4 tunnilla ja tulee olemaan vain yksi lyhyt päivä. 

Lisästressiä aiheutti myös eiliset lomien suunnittelut. Oli tarkoitus yhdessä sopia lomista, mutta toisin kävi. Minut käytännössä pakotettiin ottamaan 2,5 viikkoa lomaa sille ajalle, kun pomot ovat lomalla ja työpaikka on auki ainoastaan myynnille. Ei potilastyötä.
Pomo kysyi eilen, että tunnenko että pärjäisin yksin töissä ja totta kai vastasin, että en pärjää.
Saksankielen taitoni on edelleen sen verran huonoa, että en pysty kommunikoimaan asiakkaiden kanssa tarpeeksi hyvin ja monipuolisesti.
6 lomapäivää jäljellä ja saa nyt sitten nähdä, että mihin sen saa sijoitettua sillä totta kai työkaverilla oli vain yksi lomatoive ja se oli juuri se viikko mille minäkin olisin toivonut viikon lomaa.
Siskoni olisi tulossa Saksaan. Hän nyt ajatteli kysyä töistä, että jos hän saisi siirrettyä omaa lomaansa viikolla eteenpäin. Silloin minun ei tarvitsisi alkaa painimaan työkaverin kanssa kyseisestä viikosta.

Muutenkin on jotenkin viimeaikoina "ahdistanut". Tai no ei varsinaisesti ahdistanut. Lähinnä vi****anut.
Joka päivä. Koko ajan.
Jotenkin ärsyttää se, että työpäivät pitenee / työaika lisääntyy. Nyt olen tehnyt 37h viikossa (+ ylityöt) ja 1.6. alkaen alan tekemään 41h viikossa (+ ylityöt). 
Eikä siinä mitään, normaali työaika viikolle kyllä (more or less). "Ongelma" tässä on se, että teen 9h työvuoroja päivässä. Siihen vielä 1,5 tunnin tauko väliin. Eli lähden aamulla 7.30 kotoa ja pahimmillaan jos menee pitkäksi niin saavun illalla samaan aikaan. 10-12 h työpäiviä tuntuu olevan nykyään enemmän, kuin normaaleja päiviä.
Syynä tähän on se, että meiltä lähtee yksi työntekijä pois ja täten piti suunnitella kaikille uudet työajat. 
Toki näin tulee olemaan enemmän väkeä töissä joka päivä joten luulisi ainakin työpaineen pienenevän. Toki tähän en kyllä usko itsekään.
Pomo sanoikin, että sittenhän meille kaikille tulee ylitöitä joka viikko joka tarkoittaa lisää vapaata / lomaa (työsopimukseni sanoo 40h / viikko.). Saa nähdä, että koska niitä sitten pystyy alkaa pitämään. Tällä hetkellä minulla on VAIN noin -30 tuntia. Ensin aletaankin niitä miinustunteja nollaamaan, ennen kuin voin edes alkaa haaveilla siitä että saisin jotain extra vapaita.

Myös se, että en enää kohta näe miestä ja koiraa sitäkään vähää kuin tähän asti. 
Olen työpäivien päätteeksi niin loppu sekä henkisesti että fyysisesti, että en tee muuta kuin syön ja menen kello 21 nukkumaan, että jaksan painaa seuraavankin kaoottisen päivän rämpien läpi. Ja sitä seuraavan. Ja sitä seuraavan. 
Toissapäivänä olin jo niin väsynyt ja aivan totaalisen raivoissani, että mietin jo alan vaihtoa.
Ei se ala maata vaihtamalla parane.
Rakastan työtäni. Rakastan sitä, että saan ja pystyn auttamaan eläimiä. 
Mutta täällä Saksassa vielä enemmän kuin Suomessa autetaan KAIKKIA jotka vain soittaa tai kävelee sisään ilman varoitusta. 
Se on rankkaa.
Rankkaa siinä on se, että en koskaan tiedä koska pääsen kotiin. En koskaan voi luottaa siihen, että pääsen silloin kotiin, kun potilaiden kuuluisi loppua.
En koskaan voi suunnitella mitään keskellä viikkoa, sillä en tiedä että pääsenkö lähtemään töistä. 


Olen huomannut, että jos jokin ei toimi tai minua alkaa oikein kunnolla ärsyttää niin minun tekisi mieli vain paeta paikalta ja itkeä.
Olen alkanut kiinnittää huomiota näihin oireisiin ja lievästi vaikuttaa siltä, että on samoja oireita kuin silloin aiemmin, kun ahdistus alkoi.
Tuntuu, että en pysty mihinkään. Tuntuu, että en riitä missään. 
En pysty tekemään töitäni kunnolla niin hyvin, kuin haluaisin. Välillä tuntuu, että en riitä kotona. Välillä tuntuu, että en riitä töissä.

Kylläpäs tuntuikin jotenkin hyvältä vain antaa tulla ulos kaikki mikä juuri nyt oli pään sisällä painamassa.
Jotenkin nyt eritoten kaikki nämä minun "ongelmat" tuntuu aivan naurettavilta ja typeriltä.
Mutta uskoisin sen jokapäiväisen väsymyksen ja uupumuksen vaikuttavan suuresti siihen, että kaikki asiat tuntuu elämääkin suuremmalta.
Noh, nyt ne on ulkona päästä. Ehkä pystyn edes tämän viikonlopun rentoutumaan pikkusen. 
Mies lähtee työmatkalle Ranskaan ensiviikoksi joten saan olla ihan yksin. 
Tänään grillataan ja huomenna viedään koira uimaan. Kuumat päivät tulossa.

Kesä 💜