"Harmaa" päivä - miltä se tuntuu

Kun pitäisi ahdistaa tänään, mutta ei ahdista. Kiitos lääkityksen.

Lääkäri sanoikin, että lääkityksen pitäisi estää ahdistavan olon tulevan liian voimakkaana. Tai jopa estää niiden tulo kokonaan. Tiedostaisin vain sen, että tänään olisi sellainen päivä. Niin kuin pystynkin tiedostamaan. Ensin minulla meni hieman pienemmällä annoksella ja sillä ei ollut toivottua vaikutusta ja edellisellä lääkärikäynnillä nostimme lääkitystä hieman ja nyt se toimiikin toivotulla tavalla.

Tiedän, että näinä päivinä kun minulla on huonosti nukuttu yö alla niin on päivä hyvin vaikea ja ahdistava. Nyt lääkityksien toimiessa päiväni ovat harmaita.
Harmaalla tarkoitan, että oikein mikään ei tunnu miltään. Jossain sisälläni tunnen ja tiedän että nyt ahdistaisi ja paljon jos lääkitys ei sitä estäisi. Tämä olisi taas se erittäin huono päivä jolloin tuntuisi, että köysi on kaulan ympärillä puristamassa ja asunto pienenisi metri metriltä ympärilläni ja lopulta litistäisi minut mukanaan jos jäisin sisälle. 
Näinä päivinä minun on ollut pakko päästä pois. Pakoon omia ajatuksia. Tehtävä mitä tahansa muuta.

Mutta ei enää. Enää en koe niitä päiviä.

Nyt se on harmaa. En tunne mitään. En surua, en ahdistusta ja masentuneisuutta. En iloa. En ärsytystä. En vain tunne mitään. Kaikki on tasaisen harmaata. Tänään ei ole edes harmaan eri sävyjä päivässä. 

Väsyttää. 

Yö oli tuskainen. Pitkästä aikaa. Olen alkanut nukkumaan hieman paremmin koska ahdistuslääkitys toimii. Mutta viime yö oli taas omaa luokkaansa. Heräsin ensimmäisen kerran kello 02.00 ilman syytä. No näin kyllä outoja unia, mutta ne eivät olleet painajaisia tai muuten ahdistavia. Sitten oli liian kuuma. Toinen kuorsasi vieressä, en raaskinut herättää että kääntäisi kylkeä. 
Nousin ja menin käyttämään nelijalkaisen ulkona että saan itsekin hengittää. Kyllä raitis ilma tuntuikin hyvältä keuhkoissani. Sain happea. Tuskanhiki alkoi pikkuhiljaa hävitä ja menin takaisin sänkyyn. 

En saanut unta. Pyörin. Kuuntelin. Mietin ja ajattelin. Syntyjä syviä. Kaikkea turhaa. Minun pitäisi nukkua. Miksi en saa unta vaikka olen todella väsynyt?

Lopulta nukahdin. En enää herännyt kesken unien. Näin vain montaa eri unta jotka olivatkin taas "kiireisiä". En siis palautunut viimeyönä. Heräsimme kello 08.00. Puolison täytyy tehdä töitä. Väsytti niin paljon aamulla kun herätyskello soi, että ajattelin lavastavani oman kuolemani jotta saisin vain tänään kadota olemattomiin. Ai niin, eihän minun tarvitse mennä töihin. 
Ei muuta kun kahvia koneeseen niin kuin sanonta kertoo. Eipä se kyllä auttanut.
Mutta rutiinit ja tavat. Niistä on pidettävä kiinni.

Uskon, että tämä koko päivä tulee menemään harmaassa sumussa. Sumussa jossa en näe eteenpäin. Sumussa jossa vain kaikuu ajatuksia pääni sisältä joita en edes tajunnut ajattelevani. Sumussa jossa en vain pysty löytämään asioita joista saan iloa ja valoa. En näe sumussa yhtään valopilkkua edes. 
Toivoin sumuisella tiellä olevan edes ne katuvalot jotka tekee harmaasta sumusta hieman enemmän vaaleanharmaan, mutta ei.

Tässä päivässä ei ole valoa, ei ole kuitenkaan myöskään surua. Eikä iloa. Ei kerta kaikkiaan mitään.

Tämä maanantai on mitäänsanomaton päivä.

Amen.