Kauhun 24h - tarina (pitkä ja tylsä sellainen)

Olen liiankin ajoissa lentokentällä joten täällä on aikaa tarinoida! 😁 (Eli kuluttaa aikaa)

On vain pakko päivittää tilannetta ja kertoa kuinka tyypilliseen tapaan minun tuurillani taas meinasi mennä kaikki perseelleen.
Minusta tuntuu, että minulla on jotenkin luonnostaan huono tuuri asioiden kanssa. Kaikki edelliset 3 autoa on hajonnut käsiin, yksi koira oli jo pennusta saakka vakavasti sairas-nyt lepäilee jo kolmatta vuotta koirien taivaassa<3, nyt koiravanhus Hermu on sairas ja toivon koko ajan, että hänen tilanteensa pysyisi tällaisena eikä lähtisi pahenemaan. 
Ihmissuhteista puhumattakaan.
Onneksi nyt se Herra Täydellinen on vihdoin kohta taas kainalossa💕 Tai no minä hänen kainalossa. 

Joskus kyllä näinkin. Onhan se toki välillä haastavaa, kun mies on melkein päätä pidempi. 😅

Noniin, siirrytään kauhun vuorokauteeni.

Minun oli tarkoitus eilen ajaa isääni vastaan puoliväliin viemään koiravanhus Hermu hänelle hoitoon. Isäni sitten soittikin aamulla, että hän tuleekin minun luokse sillä mökillä on näillä kovilla pakkasilla inhottava olla, kun pitää lyödä jatkuvalla syötöllä vuoron perää puita takkoihin. Niin keittiöön, olohuoneeseen kuin saunaankin.
No sehän sopii, minun ei tarvitse lähtee turhaan ajamaan kuskaamaan koiraani hänelle joten saan rauhassa touhuilla ja valmistella kaiken valmiiksi ennen tätä päivää.
Sovimme Aikon kasvattajan kanssa, että vien koiran hänelle noin 18.00 maissa ja laitoinkin autoni lämpenemään klo 16, että ehtii pari tuntia olla lämmityksessä ennen kuin pitää lähteä. 
No kasvattaja ilmoittikin, että voin mennä jo aiemmin ja ajattelin, että no onhan se nyt jo ollut kuitenkin melkein 1,5 tuntia lämpenemässä - otin koiran ja isäni toi koiran tavarat autolle niin ei tarvitse edestakaisin juosta auton ja kodin välillä (onhan se kuitenkin ainakin 20 metriä).
Koira konttiin, ruokapönttö takapenkille ja ei kun startataan. Tai sitten ei.
Voi p.... Auton lämmitys ei ollutkaan jostain syystä mennyt päälle. Otin lämmitystolpassa olevan välikappaleen pois joka toimii kaukosäätimellä, että varmasti tulee virta suoraan tolpasta autoon. Sisätilanlämmitin lähti puhaltamaan joten ei muuta kun ilmoitus koiran kasvattajalle, että menee hetki. Lämmittelen autoa ensin, kun ei ollutkaan mennyt lohkolämmitys päälle. ARGH!

Hetken päästä sitten ei muuta kun koira takaisin autoon ja starttasin. EI! SE EI KÄYNNISTY!
Lähin koiran kanssa sisälle päin takaisin ja koirakin katsoi jo siinä vaiheessa minua sillä ilmeellä, että äidiltä on nyt sitten se viimeinenkin järki mennyt. Juostaan edestakaisin auton ja kodin väliä. 
Isäni odotti minua eteisessä avaimet ojossa, että saan viedä koirani hoitoon hänen autollaan.
Hyppäsimme sitten autoon ja tällä kertaa oikeasti lähdimme. 

Kun tulin takaisin kotiin isäni muisti, että hänellä on akkulaturi mukana. Ei muuta kun kiinni autoni akkuun joka olikin melko tyhjentynyt näistä kahdesta käynnistys yrityksestä. Epäilimme myös siinä vaiheessa jo, että lohkolämmitin on melko varmasti autostani rikki eikä lämmitä. Voi p... taas.
Annoimme autoni olla sitten klo 22 saakka ihan rauhassa "lämmityksessä" ja akun latauksessa. Akkukin on niin surkea Kiassa, että pitääkin ensi syksynä viimeistään ostaa uusi akku ja laittaa lohkolämmitys kuntoon. Kuulostaa halvalta. Voi p.... 
Klo 22.00 lähdettiin isäni kanssa TAAS autolle, ei muuta kuin kunnon kerrospukeutuminen ja pihalle. Isä katsoi, että nyt ei enää työnnä akkuun niin paljon virtaa kuin aiemmin joten voidaan kokeilla. 
Aloin starttaamaan autoa.
Kuulosti lupaavalta! NYT SE LÄHTEE! 

ja ei... akku meni taas tyhjäksi ennen kuin se ehti käynnistyä. voi p....

Minä menin sen jälkeen nukkumaan. Unilääkkeet alkoi potkia jo sen verran kovaa, että pelkäsin nukahtavani pystyyn, puhe sammalsi koska lääkkeet on vahvoja joten sanoin isälleni että minun on pakko mennä.
Heräsin klo 2.00 kun kuulin, että isäni kävi vessassa. No sitten minullekin tuli hätä ja nousin. Käytin koiran pissalla ja kävin itse hermosauhuilla ja sen jälkeen itsekin poistamaan kupla otsasta.
Isäni sanoi, että ei lähtenyt autoni edelleenkään käyntiin. Voi p....
Heräsin uudelleen 4.00 kun alkoi taas makuuhuoneen kuiva ilma yskittää. Siinä sitten mynttonia naamaan ja täyttämään vesilasi - pakko ostaa se ilmankostutin. Taas ilman kuivaa kurkkua olisin luultavasti nukkunut aamuun saakka.
Isäni sitten totesi myös hereillä ollessaan, että nyt hänenkään auto ei lähde käyntiin. VOI P!!!!!!!
Onneksi sain unen päästä vielä kiinni - lääke toimii.

Aamulla kun heräsin 7.00 herätyskelloon oli oloni epätoivoinen, ahdistunut, stressaantunut ja todella negatiivinen. En löytänyt mitään valonpilkahdustakaan enää ajatuksistani koskien tätä päivää.
"En tule pääsemään Saksaan"
"Sinne meni nekin rahat"
"Muutama" ärräpääkin pääsi mielessäni. "Muutama" eli kaikki mitä vain milläkin kielellä tiedän.

Isäni auto lämmitykseen, akkulaturiin, hiustenkuivaaja lämmittämään konehuonetta ja peitto konepellin päälle.
Mitäs jos se ei lähdekään?
Mitä hel*****ä minä sitten teen?

AJATUS! MINÄHÄN KUULUN AUTOLIITTOON! 
Ei sitten aiemmin tullut mieleeni. 
Soitin autoliittoon - ei vastausta. Soitin ja soitin varmaan kymmenen kertaa ennen kuin asiakaspalvelija vastasi. Hän sanoi, että ihan kohta soittaa mies minulle joka antaa sitten lisäohjeita ja kertoo aikataulua.

Puhelu hänen kanssaan:

Mies: Terve. Siulla ois Kia vailla virtaa?
Minä: Joo. Ilmeisesti lohkolämmitys ei toimi ja akku tyhjänä. 
Mies: No nii.
Minä: Ja miun pitäis olla kello 11 lähdössä helsinkiin lentokentälle.
Mies: Aaaa.... No tota... Miulla on tässä yks keikka minkä heitän ensin ni mie tuun sit. Menee varmaa tunnin verran.
Minä: *katson kelloa* joo se on nyt 9 eli ehit tänne 10?
Mies: Joo viimeistää 10 oon siellä.
Minä: Jees hyvä kiitos. Moi.

Mies sitten tulikin 9.50, aika tarkkaa. Mentiin ulos ja hän laittoi akkuun laitteen kiinni ja isäni meni sitten starttaamaan. Lähtihän se. Uskomaton kapistus mikä ikinä se hänellä olikaan. Hän vissiin painoi jotain lisävirta nappia samalla kun isäni sahasi Kiaa käyntiin. Isäni kävi Kian kanssa sitten hetken käynnissä olon jälkeen heittämässä pienen lenkin, että sai sitä edes vähän lämpöiseksi.

Isäni heitti minut lentokentälle kuitenkin varmuuden vuoksi. Jos Kiassa on huono akku, niin 1,5 viikon seisonnan jälkeen pakkasessa se ei varmasti lähde taas käyntiin. Enkä halua samanlaista rumbaa missään lentoparkissa.


Hirveintä tässä oli ehkä kuitenkin se, kun isäni ei tiedä minun ahdistus ja paniikkikohtauksista. Aloin tuntea, että kuinka ahdistus alkaa kasvaa ja kasvaa - en pysty estämään sitä. Liian stressaavaa ja ahdistavaa miettiä, että en ehkä pääse minnekään koko pienestä kylästä. Mitäs sitten!
Jotenkin ihmeen kaupalla sain taisteltua sitä vastaan. Se laantui jo heti, kun isäni auto käynnistyi. Tiesin, että hän vie minut kentälle joka tapauksessa.
No olisihan minulla ollut vielä plan D - juna. 
Autoliitto olisi maksanut taxin juna-asemalle. Max 50€ saakka maksavat taxin, kun auto on jättänyt omaan pihaan. 
Olin myös yhteydessä Lentoparkkiin, että en pääsekään tuomaan autoani parkkiin koska se ei käynnisty - onko mahdollista saada rahat takaisin?
Ja kyllä oli, saan maksamani 51€ varausmaksun takaisin, luojan kiitos!

Eli loppu hyvin kaikki hyvin. 
Ei kiitos enää tällaisia pakkasia tälle talvelle. 
En haluaisi tänä talvena enää ostaa uutta akkua autooni ja korjauttaa sitä lämmitintä. 
Osasairauspäivärahoilla kun ei paljon juhlita. Pitää varmaan myydä loputkin "turhat" tavarat ja osa irtaimistosta, että saa sitten maksettua luoton tyhjäksi.... 

Nyt on 38 minuuttia jäljellä koneeseen nousuun joten alan pikkuhiljaa tässä valmistautumaan portille siirtymistä varten. Kerrospukeutuminen purettu, että en paahdu kuoliaaksi -1c - +0c Saksassa 💀😄

Kommentit

  1. Kurjaa kun autojen kanssa tulee ongelmia. Meillä piti myös melkein hinaus soittaa, kun auto päätti jättää välille viime talvena. Jotenkin se kuitenkin apuvirralla saatiin, mutta kovan työn ja tuskan takana oli. Meni lopulta korjaamolle, ja takaisin ei tullut. https://www.hinausrantanen.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autojen viat on aina niin inhottavia! Ja KALLIITA!
      Toivottavasti teilläkin pysyy jatkossa autot kunnossa! :)

      Poista

Lähetä kommentti