OMG sairasloma loppuu!

Apua. Tämä päivä mukaan lukien enää 4 päivää sairaslomaa jäljellä.
Ei nyt varsinaisesti ahdista, mutta tuntuu että pallero sisällä yrittää vähän kasvaa. Onneksi lääke on nyrkki jonka sisällä pallero on ja nyrkki pystyy puristamaan palleroa kasaan. Pallero ei saa valtaa - vielä.
Jännittää. Pelottaa. Epäilyttää.
Epäilen itseäni. Pelottaa pääni puolesta.
En muista mitään. Pitää ottaa kaikki muistilaput taskuun mitä työpaikalta löydän ja kirjoittaa KAIKKI ylös. Ehkä pariani myöten. 
Saa nähdä monta kertaa päivän aikana pitää käydä katsomassa, että kenen pari nyt oikein olinkaan.
Pelottaa, että unohdan jotain ja sen takia olemme parini kanssa aikataulusta myöhässä. Pelottaa, että unohdan jotain ja sen takia asiakas ei saa niin hyvää palvelua kun haluan antaa. Pelottaa, että unohtamiseni takia käy jotain muuta.
Täytyy vain kertoa heti maanantai aamuna työkavereilleni, että tällä hetkellä en ole mikään kakun kirkkain kynttilä. Penaalin terävin kynä. Kaikki muumit laaksossa. Kaikki Ismot kasinolla. 

Olen itseasiassa se juuri puhallettu kynttilä josta nousee vain savuvana. Eli heikosti menee muistini suhteen.

Juuri eilen puhuttiin ystäväni kanssa siitä, että minkälaista ajatukseni juoksu on nykyään. Se harhailee ja laukkaa asiasta toiseen saamatta kiinni mistään. 
Ajatukset on kuin liukas saippua josta saan kopin, mutta se lipsahtaa heti käsistä enkä saa sitä enää kiinni enkä useimmiten enää edes löydä sitä. Se liukuu jonnekin ja häviää. Jonnekin rotkoon?

"Pitääpä muistaa tehdä kauppalista. Mitähän tarvitsemme? 
Oh, onkohan kaikki kynttilät palanut loppuun eilen illalla?
Muistinkohan antaa koiralle aamulääkkeen? Ai niin pitääkin muistaa kirjoittaa kiitollisuus laatikkoon lappu. Mitä minä juuri ajattelin? Koiraan se vissiin liittyi? öööööööööö....... biiduubiiduubiiduu..
HEI! ..... Mitä ihmettä minulla oli juuri mielessä? 
Pitääkin viikonloppuna tankata ennen kuin ajetaan lentokentälle.
Ai niin, se koiran lääke. Pitää antaa se nyt tai muuten se jää antamatta - taas.
Scheissseeeeee sanoi rakas mieheni.
yksi, kaksi, kolme, vier, fünf, six, seven, acht, yhdeksän, zehn.
Jahas, suomisaksa vilisee taas mielessä. NYT SE LÄÄKE!"

Ajatus katkesi aivan täysin sen jälkeen kun mies avasi suunsa. Huhhuh.

Pelottaa. Jännittää. Niin, että stressi / jännitys mahani alkaa jo reagoida. On ihanaa reagoida vatsalla.

(Koira sai nyt lääkkeen....)

Se tunne, kun kalenteri näyttää tältä. Se ei ole näyttänyt tältä 28.10 jälkeen jolloin jäin sairaslomalle.

Ilokseni voin kyllä kertoa lääkärille, että ahdistuslääkkeet toimii. Onneksi ensimmäinen lääke alkoi toimia. Olisi ollut todella turhauttavaa alkaa vaihtamaan lääkkeitä ja kokeilla mikä toimii ja mikä sopii.
Tosin unilääkkeet on kyllä tehtävälistalla. Piti kirjoittaa ylös kaikki mitä pitää muistaa lääkärin kanssa keskustella etten vaan unohda mitään.
Koska tiedän, että pieni paniikki ja ahdistus iskee, kun istun odotusaulassa ja odotan omaa vuoroani ja samalla pääni ja ajatukseni tyhjenee. Vain tuuli humisee korvien välissä.
Uneen on pakko saada jokin ratkaisu. Tulen kohta hulluksi. Tuntuu, että menetän kohta viimeisenkin järkeni.
Aamuvuoroon pitää herätä kello 6. Aikaisia aamuvuoroja onneksi ei ole laitettu vielä. Niihin pitäisi herätä tuntia aikaisemmin.
Toivottavasti en tule nukkumaan pommiin. Koska silloin yksi aamu miehen herätyskellon soidessa nukahdin heti uudelleen. Niin ei ole käynyt koskaan - kirjaimellisesti koskaan ikinä milloinkaan. Nousen salamana sängystä joka kerta, kun herätyskello soi. Elämäni aikana olen kerran myöhästynyt töistä. Sekin oli 15 minuuttia. Ja siksi, että puhelimesta oli loppunut akku.
Siksi nykyään puhelimeni on öisin latauksessa.

Maanantaina kun kävin esimieheni kanssa tekemässä sotasuunnitelman töihin paluuta varten sanoinkin, että pitää katsoa miten nuo aamuvuorot menee.
Tänään kun heräsin kello 7 niin olen aivan ihmisraato.

Apua aamuvuoro.

Älykellon mukaan olen nukkunut kuitenkin melkein 8 tuntia.

Garmin

En tiedä, että onko 6h kevyttä ja 1h syvää ja 45min REM unta normaalia? Pitäisikö syvää olla enemmän? Hereillä olin 4.00. Sen tiedän, että se pitää paikkaansa. 
Askeltavoite on laskenut sairaslomani aikana huimaan 3000 askeleeseen, ja harvoin sekään täyttyy näinä päivinä. Olihan se töissä ollessani melkein 8000.
Eipä ole paljon tarvinnut liikkua. Eikä ole kyllä päässytkään liikkeelle. Uupumus on vienyt kaikki mehut.

Noh, tänään on lääkäri. Kerron sitten uudessa blogikirjoituksessa, että miten se meni ja mikä on uusi sotasuunnitelma tulevaisuuteen.

Olipas tämä tällainen turhanpäiväinen aivopieru pälätysblogi.
Piti vain päästää ajatukset ulos ettei ne jää palleron sisään joka kasvattaisi sitä.