Pieni kirja parempaan uneen - SUOSITTELEN!

"Samat silmät
Iso kuppi kahvia
 Luisuu käsistä,
maitotölkki ja elämä
Lammikko keittiön lattialla,
lähinnä suolavettä

Sohva ja sikiöasento
Vellova vatsa
 Muljuava sydän
Ajatus lyö tyhjää
Annan armon itselleni,
kuitenkin Olen

Saapuu hämärä ja helpotus
Saan jostain voimaa
Tunnistan itseni
Hauras mutta hengissä
Tulee uusi yö
ja uusi mahdollisuus"


-Katía Uusikartano


Sain luettua kirjan ja täytettyä sen tehtävät. Ja teinkin oivalluksia, hyviä sellaisia. Herranen aika millaiseen kierteeseen olenkaan itseni ajanut. 
Unettomuushäiriö on monen asian summa ja olenkin tajuamattani ruokkinut näitä vääriä asioita vähitellen. Nyt ne onkin kasvanut sen verran suuriksi, että aloitan korjaustyöt hitaasti mutta varmasti. Pienin askelin ja pieni asia kerrallaan.

Kirjan on kirjoittanut Katía Uusikartano ja hänellä kun on omaakin kokemusta unettomuudesta niin oli miellyttävää lukea kirja. Kun hän joka kirjaa kirjoittaa niin tietää mistä puhuu. Minusta se on tärkeää. Pystyy kirjoittamaan niin kuin asia on, ei pelkästään niin kun pelkät tieteet ja tutkimukset näyttää tai sanoo.

Kirjan kansikuva. Kirjoittanut Katía Uusikartano.
Kuva: Elossa 


Oivalsin paljon asioita joita teen väärin omassa elämässäni koskien untani ja nukkumistani. 

Kirja kertoo saavani näitä hyötyjä

  1. Luottamus luonnolliseen uneen kasvaa
  2. Nukkumista vaikeuttava ylivireystila rauhoittuu
  3. Huolet, pelot, ahdistus ja häpeän tunteet laimenevat
  4. Lopetat liiallisen unen yrittämisen ja kontrolloinnin
  5. Tulet tietoisemmaksi ja läsnäolevammaksi
  6. Tiedät, miten voit vaikuttaa unen laatuun ja määrään
  7. Opit suhtautumaan ajatuksiisi ja tuntemuksiisi terveemmin
  8. Alat ajatella ja käyttäytyä kuten normaali nukkuja
  9. Positiivisuus ja energisyys lisääntyvät
  10. Rakennat oman, uuden nukkumismallisi
  11. Voit paremmin ja olet tyytyväisempi elämään 

Kirjassa Katía myös kertoo, että asia vain hyväksyttävä. Ei se siitä kontrolloimalla tai murehtimalla parane - päinvastoin ja sen kyllä itsekin nyt ymmärsin. Uni siis. Unettomuus. 

Mitä minä oivalsin heti kirjan luettuani näistä edellä mainituista kohdista

1. Luottamus luonnolliseen uneeni on tällä hetkellä poissa. Ehkä se lähtee nyt kasvusuuntaan kun ymmärrän paremmin kuinka uni ja elimistö ja mieli toimii sellaisenaan sekä yhdessä. Ihminen on kokonaisuus.

2. Olen ollut jo ns. "autopilotilla" pitkän aikaan. Eli toiminut hieman ylivireässä tilassa automaattisesti, kun normaalia energiaa ei ole ollut - sitä levosta saatua. Sitä ruokitaan liiallisella kahvilla ja energiajuomilla, että saisi lisää energiaa kun sitä ei tunnu olevan enää missään varastossa. 

3. Opin nyt hyväksymään, että on ihan okei etten nuku hyvin. Se on normaalia. En ole viallinen ihminen. Opin antamaan itselleni armoa ja anteeksi huonosti nukutut yöt, yölliset ylös nousemiset ja ulkona käymiset. Koska sekin on ihan ok. Elämä niin sanotusti on. Välillä on hyviä jaksoja ja välillä huonoja. Se on elämää ja se on täysin normaalia. 

4. Olen ennen tehnyt tätä todella paljon. Minun on PAKKO mennä sänkyyn koska kello on tietyn verran koska on PAKKO saada 8 tuntia unta tai en pärjää. Olen onneksi jo alkanut oppia vähentämään tätä pakkomielteistä ajatusta päässäni. Enemmänkin nyt "no ei juuri nyt vielä väsytä tarpeeksi. Olen vielä hetken hereillä ennen kuin menen sänkyyn - en ole siihen ennenkään kuollut niin en kuole nytkään". Pikkuhiljaa olen tässä sairaslomani aikana oppinut päästämään tästä asiasta irti. Toivottavasti myös pystyn pitämään hellempää otetta tähän, kun palaan töihin. Ettei se mene taas siihen, että 22.00 oltava jo nukkumassa jolloin menen 21.30 sänkyyn odottamaan nukkumisaikaa. Ei. Nyt on sopimus itseni kanssa, että menen sitten kun väsyttää.

5.Kyllä. Ei lisättävää.

6. Nyt tiedän, ennen en sen kummemmin ajatellut. Kirjassa oli myös tehtäviä joissa oikeasti piti miettiä omia tapoja, ajatuksia, käytösmalleja. Sitä noidankehää johon olen itseni tahattomasti ajattelemattomuuttani ja tietämättömyyttäni ajanut. Nyt aloitan pienin askelin näiden asioiden korjaamisen. Tiedän, että edessä tulee olemaan satoja toistoja, epäonnistumisia, pettymystä, anteeksiantoa itselle ja myös onnistumisia! Eniten minun täytyy muistaa olla itselleni armollinen. Ei kukaan onnistu koko ajan. Kaikille sattuu virheitä. Kaikki me epäonnistumme joskus.
Ja juurikin tämän vuoksi pieniä asioita muutama kerrallaan ettei tule se olo, että hitto mikään ei onnistu koskaan mitä yritän. Kaksi tai maksimissaan kolme pientä asiaa kerrallaan neuvottiin kirjassa - näin minä aion tehdä. Kun ne sujuu jo luonnostaan osana arkea ja ilman mietintää ja ponnisteluja otan vasta uuden asian käsittelyyn.

7. Kirjassa oli myös kiva tehtävä siitä, että piti illalla ja yöllä oleville ajatuksille antaa tunne, nimi ja keksiä parempi vaihtoehtoinen selitys ja tunne. Ns. onnellinen loppu. Se oli minusta kiva ja aion ehdottomasti yrittää muistaa sen. Ajatella positiivisesti illalla ennen nukkumaanmenoa jos ikävät ajatukset ja tunteet yrittävät tulla ja jos yöllä herään. 
Kirja myös kehottaa sallimaan niiden vierailu. Kaikki ajatukset ovat sallittavia. Joten salli niidenkin ajatusten tulo ja läsnäolo, kiitä niitä vierailusta ja päästä ne menemään. Aion todellakin kokeilla tätä. Vaikka se hassulta vaikuttaakin. 

8. Toivon näin käyvän. Koska olen aikanaan ollut "normaali nukkuja". En ole heräillyt turhia. Herännyt ja nukahtanut heti uudelleen tai herännyt ja käynyt silmät ristissä vessassa ja takaisin sänkyyn. Hädin tuskin silmiä avannut tuona aikana. 

9. Olo on kyllä jo hieman positiivisempi. Ehkä sen suhteen, kun kirjan luettuani huomasin, että olen ajautunut noidankehään ja se on mahdollista saada katkaistua! Ei enää samaa kehää kulkien vuoronperään ruokkien toista huonoa tapaa.

10. Tämänkin ajattelin aloittaa tänään. Oli 3 kohtaa kirjattavana joihin laitoinkin, että ei päiväunia ja nukkumista sohvalla enää ollenkaan, jos väsyttää niin ainoa oikea paikka nukkumiselle ja lepäämiselle on sänky. Lääkkeiden oton jälkeen ei enää puhelinta, tablettia, pelejä, instagramia tai facebookia. Ainoastaan mieheni kanssa viestit ja puhelun silloin kun ei olla saman katon alla. Myös kofeiinin rajoittaminen. Tästä päivästä eteenpäin klo 16.00 jälkeen ei kahvia ja energiajuomia. Piste. (Kuulitteko ystävät! Iltateet voin juoda!)

11. Tätä osiota en malta odottaa! 


Joten EHDOTTOMASTI suosittelen ostamaan kirjan ja lukemaan sen!
Jos mielelläsi osallistut tehtäviin täyttäen ne suoraan kirjaan niin suosittelen ostamaan kirjan ihan kirjana. Helpompi käyttää kynää fyysisesti paperille ja täyttää muutamia tehtäviä joita mitä en voi e-kirjan ostajana täyttää niin kuin haluaisin.
(Tässä linkki suoraan verkkokauppaan 😉




Olisin voinut kirjoittaa loputtomiin tästä kirjasta, mutta haluan säästää teille jotain jos innostutte tilaamaan ja lukemaan.
Tämä ei ole pelkästään niille jotka kärsii unettomuudesta ahdistuksen ja masennuksen vuoksi. Tämä kirja sopii kaikille joilla on vaikeuksia nukkumisen ja unen kanssa. Siksi tämä on ihana. Kirjan vinkkejä saa jokainen soveltaa itselleen parhaaksi ja mikä toimii kenelläkin, kaikki olemme omia yksilöitämme. Kirjassa on siis jaoteltu erityyppiset unettomat omiin ryhmiinsä ja sitä kautta saattaa löytää itselle juuri ne oikeat tavat!


Lupa kirjan arvosteluun ja lainauksiin sekä linkkeihin on pyydetty kirjan kirjoittajalta. 
Kaikkeen aiheeseen liittyvään voi käydä tutustumassa kotisivuilla 
Elossa

Kiitos Sinulle Katía ihanasta kirjasta! Se oli kaunis ja niin silmiä hivelevä, että  imaisin kirjan kahdessa päivässä (pakotetun tauon vuoksi meni niin kauan) 😅💜





Kommentit

  1. Ihanaa että löytyi heti oiva apuri��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä onko näistä neuvoista apua jossain vaiheessa :D

      Poista

Lähetä kommentti