Olen valmis päästämään irti

Kaikki varmasti tietää sen, että kaikki ihmissuhteet eivät kestä ikuisuutta. Elämät muuttuvat ja siten myös ikävä kyllä myös jotkut ihmissuhteetkin muuttuvat.

Tänään - ystävänpäivänä - menetin parhaan ystäväni.
Ei, hänelle ei ole sattunut mitään tietenkään.
Menetin hänet vain minun elämästäni.

Olen jo todella pitkään kamppaillut tämän asian kanssa oman pääni sisällä. 
Miettinyt sitä, että kuinka kauan jaksan odottaa sitä hetkeä, että minulla on jotain arvoa taas hänelle ja aikaa hänen elämässään. Jota hän väitti kiireiseksi. 
Ymmärrän, että kun on työ ja perhe niin voi olla kiireistä ja voimavarat loppu, mutta eikö silti ole aikaa ja voimia käyttää yhtä minuuttia vuorokaudesta ja kirjoittaa viesti, että mitä kuuluu?

Vastaus on ilmeisesti ei.

Olemme olleet parhaat ystävät lähes 10 vuotta. Sen takia minun sydäntäni särkeekin tämä päätös päästää irti.
Minä en kaipaa niin sanotulta parhaalta ystävältäni lisää sydänsuruja, pahaa mieltä ja arvottomuuden tunnetta elämääni. Parhaan ystävän ainakin minun mielestäni kuuluisi olla läsnä. Niin kuin kaksi muuta parasta ystävääni on.
Se ei tarkoita sitä, että joka viikko monta kertaa pitäisi istua kahvipöydässä juoruamassa. Se tarkoittaa läsnäoloa ylipäätään. Tavataan silloin, kun molemmille sopii. Mutta minulle yhteydenotto ja kuulumisien kysyminen tarkoittaa sitä läsnäoloa ja välittämistä. Vaikka emme näekään kahden muun ystäväni kanssa läheskään joka kuukausi edes niin silti olemme tekemisissä. Kirjoittelemme, kerromme mitä kuuluu ja mitä on meneillään. Välitämme toisistamme. Tätä minä kaipaan ystävältäni. 

Olen tässä jo varmaan vuoden (ellen ylikin) silloin tällöin laitellut viestiä hänelle, kertonut avoimesti ja rehellisesti tuntemuksistani (joka johti riitaan ja silloin ei oltukaan tekemisissä hetkeen), sitten uudemman kerran taas sovittiin ja juteltiin. 
Jos oikein muistan, niin hän pahoitteli ja sitten hän kävi luonani kutsuilla. Silloin olemme viimeksi nähneet. Loka tai marraskuussa. Kai.
Hän vastaa kyllä viesteihini jos hänelle jotain laitan, mutta ei hän oma-aloitteisesti koskaan laita minulle mitään.
Ei uutena vuotena - ei edes nyt ystävänpäivänä. Joka särki sydämeni. 
En jaksa enää tätä yksipuolista suhdetta pitää yksin yllä joten päätän nyt antaa koko asian olla. En jaksa enää vaivata päätäni sillä.
En jaksa odottaa ja tuhlata ajatuksiani hänelle.

Sen vuoksi päätinkin, että samalla tämä ystävänpäivä on ollut yksi ihanimmista, koska olen saanut olla täällä rakkaani kanssa ja samalla yksi huonoimmista jolloin menetin parhaan ystävän.
Minulla ei ole enää voimavaroja miettiä ja odottaa, että koska seuraavan kerran hänellä on aikaa laittaa minulle edes viestiä.
Vihaan niitä keksittyjä tekosyitä joita olen saanut. Hänellä nyt on uusi ystäväpiiri eikä minulla ole sinne enää tilaa. 

Asia nyt on näin ja minun on elettävä sen kanssa.

Olen silti enemmän kuin kiitollinen kahdesta ystävästäni jotka minun elämässäni on. Ne kaksi joille voin kertoa ihan mitä tahansa mitä mielessäni on.
Laitoin heille juuri viestiä molemmille jossa halusin kiittää heitä heidän ystävyydestään ja kertoa kuinka paljon se minulle merkitsee.

Kiitos vielä kerran, että olet ystäväni jos tämän blogitekstin luet, olet rakas! 💜💜